lauantai 9. elokuuta 2014

Aikuisten valvonnasta vapautuneiden johtajien iltamatarina

Pelasimme tovin Unoa, mikä oli erittäin lupsakkaa, mutta haasteellista sillä Elinaa nauratti "hieman". Unoa pelasimme hyvin kauan ja hartaasti, sillä sen pelaaminen oli innostavaa ja hyvin veikeää. Myöhemmin Krista nukahti ja jatkoimmekin pelaamista ilman häntä.

  Myös kielenkäyttömme oli pelaamisen aikana varsin säädyllistä ja oikeaoppista. Tilanne kuitenkin muuttui kun Elinalta jäi peukalo oven väliin ja hän kiroili äänekkäästi. Tästä johtuen Veli piti Elinalle puhuttelun jonka seurauksena Elina lupasi antaa Veljekselle rahaa karkkeihin. Aleksi järkyttyi ja lähtikin sitten pois, samoin Kalle. Me leikimme ennen Kallen lähtöä norjalaista ja se oli oikein letkeää.

  Lämpimät voileivät, joita teimme olivat ihan jees paitsi Elinan leipä ei. Kristakaan ei pitänyt Veljeksen tekemästä leivästä. Tämän iltamatarinan kirjoittamisen aikana Veljes syöpöttelee leipää.

  Antti on ilmeisesti hyvin ihastunut pihalla olevaan katokseen, sillä hän viettää suuren osan ajastaan siellä.

   Laura kertoi kuolleensa.

   Juse koki Ammentain olevan rentouttavaa kaikkien hääjuttusten jälkeen.

   Ace of Spades

Katselimme myös vanhoja kuvia Merituulen nettisivuilta. 

kirjoitti: Elina

paikalla mukana: Veljes
                             Krista
                             Laura
                             Jasu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti